Tämän viikon teemana ovat olleet aidat. Takapihalle saimme kasaan lauta-aidan ja sivustoilla kukkivat pensasaidat.
Siperianhernepensas oikealla rajalla
ja sireeni vasemmalla- ja takarajalla
Edellinen omistaja leikkasi tämän aivan alas kaksi vuotta sitten, mutta nyt se on jo monin paikoin miehen korkuinen. Tässä kuvassa vielä nupulla. Minusta aivan uskomattoman ihastuttava, olen iloinen, että se kasvaa ja viihtyy.
Sain kolme puuta, saarnin, pähkinäpensaan ja kirsikan, joka "kasvaa täällä joka pihalla" leviten juurivesoista. Ilmeisesti kyseessä on 'yleinen kuulasmarja'. Ajattelin ottaa sen omille kirsikoilleni pölytysavuksi.
Kasvimaan kuve on täyttynyt kasveista, jotka odottavat kesälomaani ja sitä, että pääsen istuttamaan ne paikoilleen.
Lampiprojektini edistyy hitaasti mutta varmasti. Yksi allas maassa ja siellä jo vesikasvit, kaksi vielä odottaa, että ehdin laittamaan ne paikoilleen.
Oikea sivu tontista on aidattu koirilta eli ne eivät pääse kasvimaalle eivätkä lammikoihin.
Tällä viikolla ehdimme myös aloittaa projektin 'Kuinka taikoa vanha kanala katetuksi terassiksi'
Yllä siis kanala ja alla terassi, jonka maalasin kahteen kertaan
Näin pitkälle pääsimme tänään, osa kehikosta siirretty uudelle paikalle. Heräsin aamulla melko varhain ja hoputin mieheni ulos. Saimme tuon juuri siirretyksi, ennen kuin sade alkoi. Eilen ja tänään on satanut lähes koko päivän tasaisesti ja sadetta on luvassa myös ensi viikoksi, mikä on todella tarpeen kasveille.