Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäkeittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäkeittiö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Kesäkeittiö teema jatkuu


Siivosimme ekaa kertaa ullakkoa asuttuamme tässä 4,5 vuotta. Peräkärryllinen tavaraa meni kaatopaikalle, mutta mm. tuon ylläolevan taulun säilytin.


Kota ensi kertaa käytössä, alkuviikosta oli kostean koleahko ilta ja päätin pistää "iltanuotion" päälle. Otin mukaani lihapullia ja ipadin. Nautin komisario Lewisin seurasta ja tulen lämmöstä.


Sain viime kesänä kotaan sähköt ja nyt jääkaapin.


Hengähdystauko omenapuutarhassa,


Kesä on kääntynyt kulminaatiopisteeseen, jossa kompostit ovat täynnä ja rikkaruohoja on vietävä kaatopaikalle. Tuossa yhden päivän kitkennän tulos.


Päätin kohentaa myös kesäkeittiön ulkotilaa. Kankaiset katot olivat talvella hajonneet, joten otin käyttöön vain metalliosat ja rakensin uuden katon, jonka ylle toivottavasti kasvaa villiviinit.


Uusi katto


Varjostava seinä grillaajalle, aurinko paahtaa tuohon armottomasti.


Seuraava projektikohde on tuo takkahuoneen ikkunan alus, ainoa paikka, jossa on varjoa päivällä.

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Kodalle hyötykäyttöä?


Päätin, että keittiön kulunut lattia on uusittava, samoin rikkinäiset osat (laatikosto, työtaso, koristelistat, työtason valaistus). Hajotimme hiukan lattiaa ja pohjalta paljastui tasainen puulevy. Sen päälle saa varmasti (toivottavasti) helposti uuden lattiapinnan. Ajattelin kokeilla vinyylilaattaa,


Tänään grillasin kodassa ensimmäistä kertaa. Tähän asti se on ollut lähinnä kesäkalusteiden varastopaikkana.



Mietin miten tästä saisi viihtyisän, sellaisen paikan, jossa tekisi mieli oleskella. Ainakin reunuksen puupenkit saavat lähteä ja toivoisin tähän mukavia tuoleja.




Nakit maistuivat ihan ok ja hiillos tuli helposti.

sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Grillikatoksen viimeistelyä

 


Takapihalla kukkivat tulppaanit ja grillikatoksemme sai katon nro 2. Pihan tuo osa on paahteinen ja totesimme, ettei tuossa voi istua, jos ei ole varjoa. Nyt siinä on itse asiassa aika mukava kahvitella.



Pikkuväki oli yökyläilemässä


sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Kaiteet puhtaiksi


Pihamme muovikaiteet olivat melko törkeän näköiset... Kyllä niitä on yritetty puhdistaa, mutta sammal/levä istuu tosi tiukassa, kunnes... En ole koskaan uskonut aineisiin, jotka räjäyttävät lian pois, mutta tämä sammaleenpoistoaine todella räjäytti lian pois, sammal lähti kevyesti pyyhkimällä.





Kesäkeittiömmekin edistyi






Kesän yksi projekti on saada tuohon vesiallas... Minulla ei vain ole mitään hajua, miten toteuttaa se... Allasmuovi vai valaako betonipohja?

sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Kesäkeittiö


Meillä on grillikota, jonka käyttö on ollut todella vähäistä, käytännössä nolla. Kesällä jos tuolla grillaa paistuu itse ja kukapa tuolla talvella istuskelisi. Seinää kiertävät puupenkit eivät houkuttele istumaan...

Sain viime kesänä tuonne sähköt ja toiveena olisi pieni jääkaappi. Haluaisin myös nuo penkit pois ja tilalle kunnon tuolit. Jonkinlaisen kaapin kertakäyttöastioita varten... Ja tuo puugrilli tuossa keskellä vie tilaa...

Ostimme grillikatoksen ja toiveena olisi saada tuohon kodan viereen pieni oleskelualue grillausta varten.



Pojat olivat yökyläilemässä ja puro veti puoleensa. Lopuksi Alex molskahti puroon...