sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Voihan keittiö ja kota...


Keittiöremontti polttelee mielessäni, haluan uuden lattian. Haluan keittiön risat osat korjatuiksi. Siirsin kiinanruusun keittiöön ja se on kukkinut siellä nyt lähes tauotta.


Myös kota polttelee mieltäni, haluaisn sen romuvarastosta viihtyisäksi oleskelutilaksi.



Kodinhoitohuoneeseen olen tyytyväinen, tuo on paljon parempi noin, puinen työtaso vain vielä puutuu.

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Kodalle hyötykäyttöä?


Päätin, että keittiön kulunut lattia on uusittava, samoin rikkinäiset osat (laatikosto, työtaso, koristelistat, työtason valaistus). Hajotimme hiukan lattiaa ja pohjalta paljastui tasainen puulevy. Sen päälle saa varmasti (toivottavasti) helposti uuden lattiapinnan. Ajattelin kokeilla vinyylilaattaa,


Tänään grillasin kodassa ensimmäistä kertaa. Tähän asti se on ollut lähinnä kesäkalusteiden varastopaikkana.



Mietin miten tästä saisi viihtyisän, sellaisen paikan, jossa tekisi mieli oleskella. Ainakin reunuksen puupenkit saavat lähteä ja toivoisin tähän mukavia tuoleja.




Nakit maistuivat ihan ok ja hiillos tuli helposti.

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Kodinhoitohuoneen kasvojen kohennus

 


Kodinhoitohuoneen kasvojen kohennus alkoi (vihdoin). Tuosta alakaapista murtui toinen sarana irti ja ovi roikkui kuukausikaupalla yhden saranan varassa. Lopulta ovi irrotettiin, eikä kohtuu ponnistuksella löytynyt uutta. Muutenkin koko seinä oli jotenkin huonosti ja epäkäytännöllisesti suunniteltu. 

Esim. pesukoneen letkut oli asentajan mielestä vedetty väärin liian tiukalle mutkalle. Lisäksi niiden purkaminen millin tarkasta kaapista oli lähes sula mahdottomuus.

Nyt kasvojen kohennuksesta on sen verran saatu aikaiseksi, että kaappeja ja koneet on purettu. Täytyy ensi viikolla katsoa miten jatketaan tästä.


Innostuin kiillottamaan kuparipannuni. 



Ja kirkasta tuli...


Parvekkeellakin olen ehtinyt hieman viettää aikaa. Tuolla kyllä sielu lepää iltaisin ennen nukkumaan menoa. Täkki ja hyvä kirja teekupposen kanssa kruunaa kaiken.



Suihkulähteemme toimii taas...


Keittiöön siirsin kiinanruusut ja ne kukkivat aika kiitollisina.

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Kukat terassilla


Nyt sain siirrettyä kaikki kasvit sisään, eilen oli ensimmäinen kylmä yö, laitoin termostaateilla lämmöt terassille, kuistille ja tuolle pikkuterassille.