sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Kellari siivottu

 


Kellari on siivottu (taas kerran). On ihan käsittämätöntä, miten sitä rojua kertyy nurkkiin.


Alla siis näkymä, kun olimme nostaneet kaiken irtokaman tuohon huoneeseen. Aarteita jos monen moista...


Joululounaan jälkeen talo rauhoittui joulun viettoon...



sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Omenamehua

 


Kellariin oli jäänyt vielä pari koria omenoita. Hilloa on jo niin, että korvista pursuaa, joten päätimme puristaa ne mehuksi. Lisäsin mehuun hiukka sokeria, kanelia & sitruunaa ja kiehautin mehun kevyesti.



maanantai 6. joulukuuta 2021

Lämmitys rullaa

 


Keittiön kakluuni lämmittää tehokkaasti ja katossa oleva tuuletin-valaisin työntää lämpöä alaspäin. Seinässä oleva tuuletin puolestaan puhaltaa lämpöä portaikkoon ja siitä ylös makuuhuoneisiin.


Pönttöuunissa poltamme klapeja pikkuhiljaa läpi päivän ihan vain tunnelman takia ja kyllähän sekin lämmittää, vaikkei niin tehokkaasti kuin kakluuni.


Tuunasin puutarhalehdille kansiot, jokaisella kuukaudella on nyt oma kansio. Lueskelen lehtiä pikkuhiljaa ja keräilen ideoita uuteen blogiini.


Kylvyssä viihtyvät aikuiset ja lapset.


Mietin mitä tehdä kaikille omenahillopurkeille... Innostuin leipomaan kääretortun, ulkonäkö kaipaa vähän tuunaamista, mutta maku oli hyvä.

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Viimeiset omenat hilloksi


Toin takkahuoneeseen mummini vanhan rukin


Ulkona on jo kylmä, pakkasta öisin vajaa kymmenen astetta. Takkahuoneessa perhosorkideat kukkivat.


Aloin keittämään viimeisiä omenoita hilloksi, noin neljä kattilallista näistä jäi...

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Uudet tuolit takkahuoneeseen


Sain vesialtaan vierelle (vihdoin) sähkötolpan. Viritin sinne valot piristämään syksyn pimeyttä.


Takkahuoneeseen löysin käytetyt tuolit, tykkään niistä kovasti.


Ja kulmasohvan laitoin kahteen osaan, toisen kannoin yläkertaan ja tein siitä koiranpedin. Vinon katon alle se sopii hyvin.

sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Marraskuun pimeydessä


Keittiöremontti on vihdoin valmis ja siirsin soihtuköynnökset keittiöön toimittamaan verhojen virkaa. Villasukkani edistyvät hitaasti mutta varmasti.


Sain siirrettyä kasvit terassilta kylppäriin ja nyt voin kylpeä ikiomassa viidakossani.




sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Villasukkia

 


Olen innostunut kutomaan iloisen värisiä villasukkia sitä mukaa kun päivät lyhenee ja valoisat hetket vaihtuvat syksyn pimeyteen.


Kynttilät tuovat valoa pimeyteen

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Voihan keittiöremontti

 


Tästä(kään) remontista ei puuttunut yllättäviä käänteitä. Ihan vielä emme ole loppusuoralla, sillä päätin viime tingassa vaihtaa myös allas- ja hellakaapin. Niiden huono kunto paljastui vasta kun kaapit olivat irti seinästä. Nuo kaksi puuttuvaa kaappia tulevat ensi viikolla. Harmittaa, etten tajunnut sitä heti, sillä nyt joudun maksamaan tuplana putki- ja sähkömiehen.


Kakluuni sai monen mutkan kautta uuden pellin eteensä.


Lattia asennettuna


Samalla kun saimme sähkömiehen paikalle, päätimme myös vetää maakaapelin altaalle ensi kesää varten.


Kakluunin edusta oli murheenkryyni. Siihen oli asennettu eteisen jämälaatat tuohon eteen ja halusin ne pois. No piikkaamisen loppujälki ei ollut kovin hyvä mutta pienen väännön jälkeen sekin saatiin kuntoon.


Keittiön kaapit, työtaso ja alalaipat yläkaapeista saatiin kuin saatiinkin ehjänä irti.


Pellit päädyttiin tekemään peltisepällä (kukkaroni huusi hoosiannaa...)


Tässä vielä näkyy vanhat eteisen laatat, yksi ongelma oli, että laatat nousivat sentin ylös uuden lattian pinnasta ja kuvan oikea kulma oli keskellä kulkuväylää. Tuota siis alettiin väännön jälkeen piikkaamaan matalaksi.


Tavaraa alakaapeissa oli ihan älytön määrä ja tietysti kaikki mitä tarvittiin, oli jossain alimmassa laatikossa hukassa.


Kaiken vaivan ja harmaiden hiusten jälkeen, olen silti hurjan iloinen, että pääsin eroon vanhasta huonokuntoisesta parketista.

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Keittiöremontti lähestyy

 

Lattiavinyylit on nyt valmiina ja keittiö purettu. Arvaako kukaan, kuinka paljon tavaraa mahtuu kaappeihin... Enemmän kuin tarpeeksi sanoisin.


Ulkona on jo syksy, viimeiset sipulit on istutettu ja olen valmis talviunille odottamaan kevättä.


sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Syksyisiä tunnelmia

 


Syksy on tullut ja ilmat pikkuhiljaa viilenevät.


Ostin tarjouksesta 10 cnt/ kpl 300 narsissia, kaivoimme ojan kirsikka- ja lumupuiden taakse ja sinne laitoin sipulit. Nyt hiukan harmittaa, ettei ole keltaisia tulppaaneita sinne laittaa...




Keittiöstä lähti risan laatikoston etupaneelit tehtaalle ja sieltä pitäisi tulla uusi laatikosto. Vielä viikko keittiöremonttiin.