sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Joulu


Tänä vuonna vietimme joulua täällä meillä


Kävin isäni kanssa haudoilla


Ja pihani viheriöi joulun alla




sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Talviomenoista hilloa


Kaivoin kellarin kätköistä loput talviomenat ja otin vielä muutaman syöntiomenan sivuun, lopuista tein hilloa.


Vähiin menivät, ennenkuin loppuivat.


Innostuin tilaamaan suoraan viljelijältä 10 kg klementiinejä.


Klementiinejä odotellessa olen keskittynyt hillomunkkien syömiseen...

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Koiranpentu vahdiksi taloon

Keittiössä kukkivat amaryllikset ja nuppilukumme kasvoi yhdellä, kun Martta kotiutui keskiviikkona. Pentu on vielä pieni, mutta kasvaa kyllä. Martalle on tehty oma blogi.


Siitä tulee "veljiensä" kokoinen aikuisena ja työnkuvana on "talon vahti".


Kotiimme on nyt viritetty useampi portti ja matot on siivottu pois.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Kellarissa


Tällä viikolla vietin normaalia enemmän aikaa kellarissa. Nautiskelin kylvystä ja takkatulesta.


Kellarissa on supermukava nojatuoli löhöilyyn ja talon ainoa avotakka. Siistin kellaria ja odottelin trimmausasiakkaan tuloa löhöillen nojatuolissa ja nautiskellen tulen rätinästä.


Kellarin tonttuovi


Jaetaanko ateria?


Bestikset