Näytetään tekstit, joissa on tunniste työkaluvaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työkaluvaja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Takapihalta löytyi betoniallas

 


Työkaluvajan eteen sain lasituksen ja ostin siihen myös vihreän ruohomaton. Alla kuva vanhojen mattojen kanssa, yllä uusi 'look'.


Mutta se mikä oli tällä viikolla tajunnan räjäyttävä yllätys oli pihaan peitetty betoniallas. Sain vihdoin kaivettua pienen kuopan pohjaan asti ja betonihan siellä tuli vastaan 70 sentissä. Allas on noin 3x3 metriä. Nyt vain jännätään, missä kunnossa betoni on, kunhan saadaan maa-aines kaivettua ylös. Toivon että meidän taidoilla saadaan allas kunnostettua entiseen kukoistukseensa.


maanantai 4. kesäkuuta 2018

Toukokuu oli kiireinen


Saimme koottua muurin takaisin ja mieheni naputteli noppakivet takaisin paikoilleen. Siinä oli työtä, mutta se sujui helpommin kuin mitä pelkäsin.


Kanalan ulkoaitaus on valmistunut pikkuhiljaa ja se on viimeistelyä vaille valmis.



Saimme mökiltä pilkottua kaikki puut klapeiksi ystävällisen maanviljelijän avulla. Hänellä oli iso klapikone. Nyt ne pitäisi siirtää mökiltä kotiin...


Pieni apumies on ollut mukana menossa. Peräkärry on ollut kesän paras ostos.



Työkaluvajan tyhjensimme ja siivosimme


Sain kuistinkin siivottua




Putkiremontti on vihdoin viimeistä silausta myöten valmis, kun keittiön alakaapin putket on uusittu.


Terassikin tuli siivottua taimipurkeista, sain siemenkasvatukset istutettua ulos.


Jo talvella haaveilin riippukeinusta ja nyt se on siinä



Käytävä takkahuoneeseen on myös siivottu kukkaruukuista



Meille muutti uusi tirppa. Miksi Suomessa ei myydä lääkkeitä pienille linnuille...