sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Joulu


Tänä vuonna vietimme joulua täällä meillä


Kävin isäni kanssa haudoilla


Ja pihani viheriöi joulun alla




sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Talviomenoista hilloa


Kaivoin kellarin kätköistä loput talviomenat ja otin vielä muutaman syöntiomenan sivuun, lopuista tein hilloa.


Vähiin menivät, ennenkuin loppuivat.


Innostuin tilaamaan suoraan viljelijältä 10 kg klementiinejä.


Klementiinejä odotellessa olen keskittynyt hillomunkkien syömiseen...

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Koiranpentu vahdiksi taloon

Keittiössä kukkivat amaryllikset ja nuppilukumme kasvoi yhdellä, kun Martta kotiutui keskiviikkona. Pentu on vielä pieni, mutta kasvaa kyllä. Martalle on tehty oma blogi.


Siitä tulee "veljiensä" kokoinen aikuisena ja työnkuvana on "talon vahti".


Kotiimme on nyt viritetty useampi portti ja matot on siivottu pois.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Kellarissa


Tällä viikolla vietin normaalia enemmän aikaa kellarissa. Nautiskelin kylvystä ja takkatulesta.


Kellarissa on supermukava nojatuoli löhöilyyn ja talon ainoa avotakka. Siistin kellaria ja odottelin trimmausasiakkaan tuloa löhöillen nojatuolissa ja nautiskellen tulen rätinästä.


Kellarin tonttuovi


Jaetaanko ateria?


Bestikset

 

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Dyson


Olen harkinnut koiranpentua ja sen myötä kiinnostus imureihin heräsi. Asiaa tutkiskeltuani, päädyin Dysonin animalpro2 imuriin.  Suurin syy siihen oli suulake, jolla voi imuroida koiran suoraan.


Tämä karsta liitetään imuriin ja hups vain, karvat ovat suoraan imurissa. Katsotaan, kuinka toimii käytännössä.


Ja tässä neitokainen, joka innosti imurin hankintaan. Vielä puolitoista viikkoa ja saan hänet kotiin.


Keittiöön tuli punatulkkuverhot talven kunniaksi.


ja askartelimme hamahelmistä lumihiutaleita


Ulkona ei vielä talvi näy


Sain nyt viikonloppuna vihdoin valmiiksi kolme vuotta sitten aloittamani villasukan...





Yövieraita ja hiilidioksidimittari aivan punaisella... Tarttis varmaan tehdä jotain...

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Marraskuun pimeydessä

Tällä viikolla satoi ja myrskysi kahteenkin otteeseen, tuntui että taivas itki ja valitti sadoin pisaroin perhettämme kohdannutta suurta surua.




Keittiöön laitoin jo hieman joulun tuntua



Myrsky heitteli vesitynnyreitä ympäri pihaa


Akvaario työhuoneessani

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

CO2 ja lihapatojen äärellä


Hiilidioksidipitoisuudet ovat 1200 pinnassa yläkerrassa, jos tuuletan ristivetona, niin luvut laskevat 800 pintaan. Tuuletus auttaa vain hetkeksi ja luvut asettuvat takaisin 1200 kieppeille, jos huoneessa oleskellaan. 


Kävin kurkkimassa pentulaatikon reunalla


Ja mitä muuta voi marraskuussa tehdä kuin syödä, syödä ja syödä?