sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Lämmityskausi alkanut


Pönttöuuni on meillä jo lämmennyt päivittäin, mutta tällä viikolla laitoimme kakluuniinkin tulet pari kertaa. Kakluuni lämmittää tehokkaasti ja on kuin kiuas keskellä keittiötä. Lämpöä tulee nopeasti ja varmasti. Kakluuni pitää huoneen lämpöisenä noin 12 tuntia.


Dino on ollut vähän ressukka kaulurinsa kanssa. Lapset olivat yökyläilemässä tällä viikolla.

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Daaliat maakellariin

 


Sain nostettua kaikki kasvit terassilta kylpyhuoneen puolelle. Pelargonit menivät saliin ja trimmaushuoneeseen.



Pihalla ennen ja jälkeen sireeniaidan leikkauksen. Sireeniaita oli kasvanut reilusti leveyttä, kavensimme sitä ja alta löytyi lumikki ja 7 kääpiötä. Olin jo unohtanut ne.


Daaliat sain maakellariin


Laitoin sinne varalämpölähteen, jos uhkaa mennä pakkasen puolelle



3 v synttärit


sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Kellarin portaat sammaloituneet


Kellaria siivotessani huomasin, että kellarin raput ovat sammaloituneet sitten viime näkemän huomattavasti... Koska kesä oli kuiva, on vaikea sanoa, mistä moinen johtuu, katsotaan tulviiko kellari tänäkin talvena. Pitkänajan sääennuste juuri lupaili La Nina -ilmiötä, joka ennustaa lämmintä ja lumetonta talvea.


Innostuin siivoamaan vaatehuoneen, en tiedä kertyykö muilla vaateröykkiöitä joka puolelle, mutta meillä ne sikiävät itsekseen. Sain useamman jätesäkin tavaraa kiertoon, joten nyt taas huone siivottu.


Kaapeistakin löytää taas vuodevaatteet.


Samassa innostuksen puuskassa perheen miesväki porasi seinään tílmastointiaukon. Yläkerrassa on ollut vähän raskas ilma, kun lapset ovat yökylässä, joten halusin ylimääräisen happireiän yläkertaan. Eka reikä meni vähän harjoitellessa, mutta lopulta putki saatiin kohdilleen ja lopputuloskin on ihan ok.


Lapset kaikki neljä olivat yökyläilemässä ja puro, vaikkakin ilman juoksevaa vettä, oli suursuosikki.


Emilia innostui joogaamaan kuin buddha.


Ensi viikolla lämpötilat tippuvat lähelle nollaa ja päätin tuoda kasvit sisään. Jaksoin jumpata noin puolet kasveista sisälle, ensi viikolla homma jatkuu.


Tänä talvena pelargonit saivat oman huoneen.


 

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Keittiön pöydän laajennus


Leivoin ihan omin käsin kakun :)

Aiheeseen löyhästi liittyen, olen huomannut että perheemme koko kasvaa huolestuttavaa vauhtia ja keittiön pöytä on käynyt ahtaaksi. Olen jo puolisen vuotta miettinyt erilaisia ratkaisuja ja huokaillut kukkaroni kepeyttä. Mutta tämä ratkaisu oli sopiva myös kukkarolleni.

Marssin Starkkiin ja ostin kolme levyä vaneria. Nyt pöydän koko on levitettynä 270x140. Siihen mahtuu mukavasti istumaan kahdeksan aikuista ja tilaa on kuudelle lapselle. 

Pöytä on yllättävän tukeva (se ei keikahda ympäri jonkun nojatessa siihen kyynärpäillään toisella puolella) ja mikä parasta sen saa helposti purettua pois. Olen enemmän kuin tyytyväinen.