sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Uusi terassi

 


Ajattelin että tuossa talon suojassa, ison tammen alla olisi mukava kahvitella ja niinpä ryhdyimme tuumasta toimeen.


Teimme pienen terassin tuohon kulmaukseen


Emma oli työnjohtajana


Pikku työnjohtajan myötä tarvitsin taas trimmaushuoneeni käyttöön.


Samalla tein kylpyhuoneesta hieman toimivamman trimmausta ajatellen.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Kevättä ilmassa


Kaverini hitsaili sudenkorennon ja kukkia, kunhan maa sulaa, täytyy etsiä niille lopulliset paikat.



Pojat ottivat ilon irti kuralätäköistä



Pikkuhiljaa alkaa olla kiva pitää kahvitauot ulkona auringonpaisteessa




Kaivoin allastani esiin, se on vielä umpijäässä


Tete-narsissit pärjää jo ulkona

sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Lunta tuiskuttaa

 


Tämä on kyllä ihan mahdoton kevät. Lunta on polviin saakka ja talon reunoilla, mihin lumi putoaa katolta, varmaan puolitoista metriä. Kaivoin kuitenkin vesialtaani esiin, se on napakasti jäässä, mutta haluan sulatella sitä pikkuhiljaa. Minulle se on kevään merkki, että saan jään sulatettua ja veden esiin.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Lunta enemmän kuin tarpeeksi

 


Lunta on vielä maan mahdottomasti ja ensi viikoksi luvataan 10-15 senttiä lisää. Kaivoimme kuitenkin vesialtaan jäähän asti auki, josko se sulaisi hieman nopeammin...