sunnuntai 27. elokuuta 2023

Kukkapenkkien rakentelua


Nostin ensimmäiset perunat kasvimaalta ja kaverini kävi leikkaamassa omenapuut.


Innostuin tekemään kasvimaan laidalle uuden kukkapenkin, istutin sinne syyskukkijoita, kultapalloa ja syysleimua. Pari henkihieverissä ollutta pionia...


Samaan vauhtiin innostuin myös tyhjentämään takkahuoneen edessä olevan kukkapenkin, nypin rikkaruohot, laitoin uutta multaa...


Mietin mihin laitan "ylimääräiset" kasvit...


Ja istutin penkin uusiksi...

sunnuntai 20. elokuuta 2023

Sähkönhinta 68,19 cnt


Sähkön hinta on nyt pari päivää liidellyt omissa sfääreissään. Suomen ja Ruotsin välistä kaapelia parannetaan, samaan aikaan Olkiluoto 2 ja sen perään Olkiluoto 1:n huollossa. Arvioitu sähkönhinta on noin korkealla syyskuun puoleen väliin, ellei ala tuulemaan. Olen silti päätymässä pörssisähköön. Saa nähdä kuinka käy. Eilen sähkönkulutus oli 9 kWh, jos hinta olisi ollut koko päivän 68,19 cnt, päivän sähkö olisi maksanut 6,14 euroa. Toki jos olisi ollut talvi, sähkönkulutus olisi ollut ihan toista luokkaa...

Ostin diffuuserin luettuani tämän artikkelin: 

"Kalifornian yliopiston tutkijoiden yhdysvaltalaisessa Frontiers in Neuroscience -lehdessä julkaiseman tutkimuksen mukaan iäkkäiden aikuisten kognitiivinen eli aivojen tiedonkäsittelyyn liittyvä toimintakyky näytti parantuvan merkittävästi, kun makuuhuonetta tuoksutettiin eteerisellä öljyllä."


 

sunnuntai 13. elokuuta 2023

Villiviini kukoistaa


Etuoven edessä villiviini kukoistaa ja antaa kivasti varjoa ja näkösuojaa


Talon edessä oleva tammi on pullollaan tammenterhoja, en ole koskaan aiemmin nähnyt niitä noin paljon


Aloitimme linnunpönttöjen siivouksen

sunnuntai 6. elokuuta 2023

Nuppiluku nousi yhdellä


Sain leviettyä 25 kg syyslannoitetta, se riitti juuri sopivasti pihalle.


Talouteen tuli yksi nuppi lisää talonvahdiksi




Ensi viikolle luvattiin isoa myrskyä tiistaiksi, nostimme tavaroita sisään & nostin ruukkuja terassille, mitenköhän nuo kaikki taas mahtuvat talveksi sisälle...


Lapsuudenystäväni piipahti kylässä, oli ihanaa nähdä häntä.