sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Kevättä ilmassa


Pihavahti hommissa ja omenapuut tuli leikattua


Aprikoosini on hengissä


Samoin kuin wisteria


Kevään kunniaksi nostimme tuolit ulos ja jo pari kertaa olemme pitäneet teetauon ulkona.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Porrasremonttia


Koiramme Dino söi portaiden listat ja kaiteen vuosi sitten, nyt saimme inspiraation korjata tuhot. Listat ja kaide irti, maalia ja uudet listat ja portaat on taas kuin uudet.


Portaikosta näkyy kivasti terassille.


Terassilla on jo kivan lämmintä iltapäivisin (27 astetta), laitoin ilmalämpöpumpun päälle 13.3. ja nyt lämpö on pysynyt noin 10-12 asteessa kun aurinko ei paista siihen. Pahimmat yöpakkaset alkavat jo olla takanapäin.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Jäiset portaat osa 243


Sää lämpeni sen verran, että terassi on nyt avattu. Siellä on ilmalämpöpumppu, joka pitää lämmön noin 12 asteessa.


Kun aurinko paistaa iltapäivällä, lämpö nousee yli 20 asteen.


Olen taistellut portaiden kanssa, ne ovat talvella hengenvaarallisen liukkaat. Nyt siirryin järeämpiin aseisiin ja tuntuu että voitin taistelun. Nuo ovat jämäkät, eivät luista ja ovat miellyttävät käyttää.


Ulkonäkökin miellyttää silmääni sopivasti.


Pääsiäinen lähestyy ja löysin puput Kasvihuoneilmiöstä. kannattaa käydä, suosittelen.


Terassille menivät daaliani, pikkuhiljaa kohti kevättä.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Tomaatit ja daaliat


Kevät antaa vielä odottaa itseään ja ensi viikoksi lupaillaan vielä kovia yöpakkasia. Tomaatin siemenet olen kuitenkin jo kylvänyt ja nostanut daalian juurakot pois maakellarista. 

Haaveilen hieman tuohon varaston eteen lasiovia, sinne saisi tomaatit ja daaliat turvaan pahimmilta yökylmiltä. Pyysin yhden tarjouksen ja se oli hieman suolainen, odottelen vielä toista tarjousta.


Keittiön ikkunasta näkyy laskeva aurinko ja se on usein aika nätti näky.


Valvontakameraan tupsahti jo toiseen kertaan lehtopöllö. Toivottavasti se pistelee poskeensa mahdolliset hiiret, rotat ja myyrät.

sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Lämpökameramittauksia


Saimme kirjastosta lämpökameran lainaan ja kävin läpi talon kaikki huoneet. Isoja yllätyksiä ei tullut, olin jo käynyt samat paikat läpi lämpömittarilla. Mutta olihan tuo mielenkiintoinen ja tuon perusteella varmasti ensi kesänä mietimme miten tilkitsemme puruloodaamme.


Kevättä rinnassa lämpöaallon myötä, tuntuu etten saa tarpeekseni kukkivista kasveista ja innostuin myös istuttamaan tomaatinsiemenet kevätauringon lämmittäessä mukavasti.


Ulkona on vielä lunta, mutta se sulaa vauhdilla.


Jossain paikoin näyttää jo keväiseltä


Takapiha on vielä aivan luminen


Terassilla oli tänään 25 astetta auringon paistaessa ja vielä iltapäivällä 17 astetta. pesin ikkunat ja raivasin tilaa kasveille. Vielä muutama viikko ja saan ne ulos.


sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Parveke



Yläkerran parveke tuottaa minulle harmaita hiuksia. Mikä ihmeen käyttötarkoitus sillä voisi olla? Olen harkinnut, että se voisi olla kirjaston jatke, miettinyt että sinne voisi laittaa parvekepuutarhan joka valuisi kukkivana alas kaiteelta... Vielä hetki kesään, jolloin sen käyttöä pitäisi oikeasti miettiä.


Italiasta tilaamani öljy tuli ja minusta se on hyvää, tilasin sille pienen öljypullon, joka on kätevä pöydällä.


Laumamme on supistunut kuukaudessa kahteen. Bruno tippui suorilta jaloilta, emme tiedä mikä sille tuli. Ehkä ruumiinavaus selvittää syytä. Jedillä kasvaimet levisivät niin, että mitään ei ollut enää tehtävissä. Talon vahtiminen jää siis näiden kahden nuoren harteille.

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Lunta ja pakkasta

 

Yllä on kasvimaani... Ihan heti sinne ei pääse kuokkimaan, mutta eilen jo aurinko lämmitti todella paljon, kun olimme kävelyllä. Kevättä oli jo ilmassa.

Tuohon grillikodan viereen haluaisin grillauspisteen.





Pojat olivat yökyläilemässä


Alla työhuoneeni, nyt tulee kohta vuosi täyteen etätöissä.