perjantai 27. huhtikuuta 2018

Kanat saapuivat


Suuntasin alkuviikosta kananruokaostoksille KotiLemmikkiin. Ensimmäinen huomio uudessa harrastuksessani: kananruoka painaa huomattavasti enemmän kuin kanarialinnun ruoka. Onneksi ystävällinen myyjä auttoi säkit autoon ja kotona mieheni nosti ne sisälle.


Ostin kaikkea tarpeellista, kuten kanojen aktivointipallon. Mutta toki myös ruokinta-automaatin ja kaksi juoma-automaattia. Ajattelin, että helpointa on viedä aamulla mennessään raikas vesi ja tuoda likainen / tyhjentynyt vesiastia pois.


Kävimme katsomassa sen sata erilaista leikkimökkiä, vajaa, taivas tietää mitä pytinkiä. Itse piirtelin paperille eri vaihtoehtoja, mutta lopulta kannoin "kesähuoneesta" tavarat ulos ja päätin, että siinä on kanala, missä on ikkunat, valot, sähköpistokkeet ja tukeva lukittava ovi valmiina. Huoneen koko on 3 metriä x 2.3 metriä eli ihan ok kolmelle kanalle.


Sitten sisustus...


Ja vihdoin! Pitkään odotetut kanat!


Alex tuli ihmettelemään kanoja, samalla kun isä ja äiti punnersivat vanhan koirankopin ulkoaitauksen viereen.


Tämä projekti on vielä pahasti työn alla, mutta nyt kun kanoille järjestyi kunnon sisätila, asialla ei ole niin kiire, etenkin kun kanojen ulkonapitokielto on vielä päällä.

Keittiöjätteen kompostointi


Pihan perältä löytyi lämpökompostori ja kärräsin sen ihmisten ilmoille. Mieheni naureskelee kun kerään huolellisesti keittiöstä kaiken kompostiämpäriini, mutta minun uskoni on luja siihen, että kohta minulla on kärrykaupalla multaa uusiin kukkapenkkeihin.


Kevään myötä olen myös varustautunut mahdollisiin punkkeihin pihamaalla ja ostit punkkilääkkeet koirille.

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Pihasuunnittelua


Minusta tuli ihan oikea lohjalainen, kun sain kirjastokortin...

Kanoille yritän löytää paikkaa ja suunnitella koppia...


Alkuperäinen suunnitelma on varmaan pakko unohtaa... Tuo vanha koirankoppi on niin painava, ettei se hievahdakaan...


Jedi löysi viimeisen lumipläntin...



Ja Rousku taas lämpimän pehmeän paikan...


Tontin takarajalle pitäisi saada kunnollinen aita...


sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Lunta tupaan (tai ainakin pihalle)


Vanhin koiristamme vetelee mielellään nokosia takkahuoneessa...


Pääsiäisen perjantai, lauantai ja sunnuntai jo lupailivat kevättä, kun maanantaina iski kunnon lumipyry. No ainakin oli hanget korkeat nietokset ja maisema kuin postikortissa.


Mutta jo viikonlopuksi lumi oli sulanut ja saimme 12 kuutiota halkoja. Tiesin, että ne olivat tuoretta puuta, mutta en arvannut, että ne olivat litimärkää puuta...



Hetken meinasi pieni epätoivo iskeä, mutta käärimme hihamme ja aloitimme klapi klapilta pinoamaan niitä.


Ja niinhän ne lopulta saatiin oven edestä pois. Puuliiteriin niitä ei voinut viedä, pakko oli laittaa ne tuohon aurinkoiselle kivetykselle kuivumaan. Ne ovat siinä kahdessa rivissä.


Jätehuoltomme... mitäpä siitä voi sanoa..., kuva on otettu lauantaina ja roskakuski tulee vasta keskiviikkona.

maanantai 2. huhtikuuta 2018


Kävimme hakemassa mökiltä polttopuita ja hetkeksi jäi suu auki, kun huomasimme naapurimme vetäneen metsänsä matalaksi. Olipa yllätys!


No nyt on aukeaa ja kuusien kaaduttua aurinkokin paistaa varmasti ihan eri tavalla.


Terassin katos notkui uhkaavasti...


Saimme osan lumesta pois, toivottavasti riittävästi, jotta jaksaa kevääseen...


Linnut siirsin keittiöön, siinä on lämpöisempi paikka ja aurinkoa harlekiinipeipoille.


Salin lampusta hajosi lampetti ja uusiminen olisi maksanut maltaita. Päädyimme ostamaan vähän isommat polttimot...


Terassilla on jo kevät julistettu alkaneeksi.