tiistai 1. toukokuuta 2018

Kanamaista menoa


Kaupunkilainen kanalassa. En ollut ikinä nähnyt kanankakkaa (paitsi muovipurkissa rakeina) ja nähtyäni kanasteni ensimmäiset jätökset, ensireaktio oli kerätä ne koirankakkapusseihin. Ostoslistaan tuli ämpäri, jotta voin kerätä ne ämpäriin ja siitä kompostiin. Nyt siis kerään kakat pois aamuin illoin. Yllättävää on, että ne näyttävät kakkaavan vain 2-3 kertaa päivässä. Yöllä kerran ja päivällä kerran kaksi. Plussaa on, että kanalani ei haise,


Virittelin niille kylpypaikan mullasta ja tuhkasta se näyttää olevan suosittu.


Vesiautomaatti ei toimi toivotulla tavalla, eivätkä kanani juo noin paljon ainakaan näillä säillä eli raahaan turhaan lähes ämpärillisen päivittäin kanalaan. Jatkossa pienempi astia.


Mieheni viritti kanalaan kameran, jotta voin seurailla rouvien touhua mukavasti kotisohvalta. Kokemuksen syvällä rintaäänellä (kolme päivää kanat omistaneena), minusta näyttäisi siltä, että Tilda on kanojen pomo, Hulda hengailee aina sen vierellä ja Klaara väistää Tildaa. Tilda on porukan kyynärpäätaktikko. Munintatahti näyttää olevan joka toinen päivä kaksi munaa ja joka toinen päivä yksi muna.


Rouvien aamiainen, jyvät levittelen lattialle. Vihreä tuntuu maistuvan paljon yli sen, mitä arvioin. Samoin liha menee samantien.


Eka päivä kanalassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti