Tämän viikon teemana on ollut talon ja vajan maalaaminen. Homma jäi viime kesältä vähän vaiheeseen, kun innostus lopahti kesken kaiken. Vajan maalaamisen esteeksi muodostui pesivät linnut ja rikkaruohoja rehottanut vajan seinusta kahdelta sivulta. Aloitimme vajan edestä ja kitkimme rikkaruohot sekä siirsimme perennat toiseen penkkiin.
Talon sivusta nostimme kivet ylös, nekin olivat hukkuneet rikkaruohojen peittoon ja toimme ne vajan eteen.
Minulla oli vielä töitä ja koska loma oli aluillaan, päätin järjestellä huoneen uudestaan ja sain kuin sainkin työpöytäni siivottua.
Kuva vajan takaa, tauolla
Nokikolari kävi nuohoamassa piipun
Aurinko paahtoi niin, että talon takana oli ainoa paikka, missä pystyi istumaan varjossa
Rakentelin "rikkaruohoista" eli tarha-alpista, suikeroalpista ja punaisesta apilasta ruukun.
Mieheni maalasi
Ja talon pääty, mikä jäi viime vuonna maalaamatta...
Onneksi kaverini, joka ei pelännyt korkeita paikkoja, auttoi maalauksessa.
Ja lopputulos oli hyvä, vielä ikkunanpuitteet ja räystään alus, mutta jääkään ne odottamaan seuraavaa inspiraatiota.
Kukkapenkki vajan edessä odotti viimeistelyä.
Istutin mökiltä tuomani kuunliljat penkin reunalle.
Pojat olivat mukana touhuissa
Kun saimme seinän maalattua, toivoin seinustalle kärhöjä. Kävimme parissa liikeessä, ei kärhöjä. Sitten K-Raudassa oli kärhöt euron kappale, ostin niitä sitten hiukan enemmän.
Ja seinustasta tuli juuri sellainen kuin toivoin.