sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Pönttöuuni valmis


Pönttöuuni valmistui pikkuhiljaa kerros kerrokselta ja oli kuin olikin lopulta valmis.
Muurari käski poltella pikkurisuja kaksi kertaa päivässä ja niin olen pikkuhiljaa poltellut risuja & kynttilöitä...


Väriksi ajattelin ensin kermanvalkeaa, mutta sitten, kuin sattuman kaupalla, törmäsin Facebookin rintamamiestalo -ryhmässä Merja Niemen postaukseen hänen pönttöuunistaan, jonka alkuperäinen väri oli kermanvaalea ja joka oli maalattu mustaksi. Hänen luvallaan, alla kuvakaappaus ennen ja jälkeen kuvista. Paksut renkaat on maalattu mustiksi ja ohuet jätetty metallin värisiksi (ilman maalia).

Nyt olenkin päätymässä ehkä mustaan, logo http://www.stencil.fi/in-finnish.html. Maali esim. Mastonin kuumakesto 400°, puolihimmeänä ja logo JDL hopeamaalilla. 


Samassa FB-ryhmässä oli myös Juhani Nummelan sininen pönttöuuni, jonka kuvan sain luvan laittaa tänne blogiini. Sininen on aina ollut yksi lempiväreistäni ja se olisi ehkä vähän pehmeämpi vaihtoehto kuin musta. Mitä enemmän näitä kivoja värivaihtoehtoja löytyy, sitä tyytyväisempi olen, että otin pönttöuunin ilman väriä, nyt voin rauhassa miettiä väriä ja muuttaa mieltäni ennen lopullista valintaa.



Muurari tarkisti samalla kakluunin ja totesi sen olevan hieman ikääntynyt, mutta käyttökelpoinen. Harkinnassa on myydä se pois ja laittaa puuhella tilalle.


Koiranpentuni on pahimmassa tuhoiässä, mutta pikkuhiljaa kuitenkin tulossa sisäsiistiksi. Niinpä päätin uskaltaa laittaa maton eteisen lattialle. Linkki pentusivulle.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Pönttöuuni syntyy


Pöntön mallailua vanhan takan paikalle...

Muurarimme toi kolmea eri laattaa, josta pääsin valitsemaan pönttöuunin alle tulevan laatan mallin. Kuva vääristää hieman värejä, mutta pikkulaatta oli liian kirjava ja oikean puoleinen liian keltainen. Valitsin siis keskimmäisen.


Homma edistyy...


Ja viikonloppua vasten muurari kokosi metalliosat pois lattialta, vaikkakin vasta alimmainen kerros on muurattu. Pääsimme fiilistelemään miltä pönttöuuni näyttää valmiina. Ensivaikutelma oli: se on iso! Isompi kuin ajattelin sen olevan. Mutta sopii tuohon nurkkaan kuin nenä päähän. Alustavasti olemme miettineet mahdollista väriä ja nyt veikkaus olisi kermanvalkoinen. Mustakin näyttää aika kivalta, joten aika näyttää.


Facebook-ryhmässä oli kysely talon mukavimmasta paikasta ja kyllä se taitaa olla takkahuoneen iso kulmasohva, jonka perin esikoiseltani.


Nyt kun pönttöprojekti edistyy mukavasti, aloin katsella keittiön lattiaa sillä silmällä, että se voisi olla seuraava projektikohde. Lattia on kulunut ja sille pitäisi tehdä jotain... Mutta mitä... Kokeilin kuvankäsittelyohjelmalla harmaata ja valkoista lattiaa, mutta ne näyttivät aika oudoilta... Joten jos en keksi mitään muuta, peitän lattian matoilla (heti kun koiranpentuni lopettaa matoille pissailun...)



Isänpäiväkortti Alexilta


Ja Alex itse... Alexin lempipuuhaa on repiä lipastostani kahva irti ja viimeksi se päätyi suuhun kuin sonnin nenärengas...


Suurella vaivalla tekemäni ruokintateline romahti kasaan. Hyväksyin tappioni ja sen, ettei minusta tule puuseppää... Kannoin paikalle tamppaustelineen ja ripustin ruokinta-automaatit siihen. Se on tukevaa metallia ja kestää isommankin linnun... Joudun pesemään sen keväällä, mutta ehkä se on pienempi homma kuin korjailla huteraa tekelettäni...


Joku tintti hakkaa ikkunani ja on kantanut hyttysverkosta parin nyrkin mentävältä alueelta pesätarpeita ilmeisesti talvipesäänsä. Kiva kiva... 


Aurinko suvaitsi pilkistää ja oli pakko napata muutama kuva siltä varalta, että harmaus jatkuu.


maanantai 12. marraskuuta 2018

Projekti takka pois


Niin vain tuli se päivä, jolloin takka oli viimeistä kertaa päällä.


Sitten käärimme hihat ylös, tyhjensimme takkahuoneen ja suojasimme oviaukot ja lattian. Ensimmäinen tiili irtosi helposti.


Valkoinen kuorikerroskin irtosi kohtuu helposti


Tässä vaiheessa alkoi voimat loppua...


Mutta jatkoimme sitkeästi


Kaverini tuli apuun ja saimme naputeltua takan alas


Keräilin ulos tiiliä ensi kesää varten. Näen jo tiilistä tehdyt kohopenkit...




Muurari toi seuraavana aamuna pönttöuunin renkaat... Ensimmäinen työvaihe on kuulemma seinän ja lattian korjaus. Katsotaan, miten se onnistuu ja miltä seinät ja lattiat näyttävät kun ne on saatu korjattua...

Uutta projektia pukkaa


Lapsenlapset ovat ilahduttaneet meitä kiitettävästi läsnäolollaan, sekä päivävierailuilla että yökyläilyillä. Alla serkukset.


Takkaprojektin surullinen juttu oli harlekiinipeippojen pesinnän keskeytyminen. Ne oli pakko siirtää pois takkahuoneesta ja siitä suivaantuneina ne hylkäsivät munat.



Ulkolinnuille lisäsin eri ruokavaihtoehtoja lintubaariini


Voiko jostain ilahtua yhtä paljon kuin sähkömiehen vierailusta? Löysimme todella pätevän sähkömiehen alkuvuonna ja hänen käsissään sähkötyöt hoituvat kuin leikki vain. Nyt on taas vaihteeksi viritetty uudet ulkovalot, purettu sekä uudelleen kytketty kukkavalot ajastimineen kellariin. Pääsen siis siirtämään ulkokukat kuistilta sisälle.


Talo marraskuun harmaudessa


Harmaudesta suivaantuneena olen alkanut miettiä keittiön lattian maalaamista. Lattia on laminaattia, mutta ilmeisesti sen voisi aika helposti maalata. Nyt vain mietin lattian väriä, sen pitäisi istua olemassa olevaan värimaailmaan eli kuvat alla...




sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kanat talvikanalaan


Haikein mielin hyvästelin kanani ja ne lähtivät talvikanalaan. Oman kanalani lämpötila keikkui ulkolämpötilan mukaan eli eristys ei ollut lähellekään riittävä. Kiitokset Katjalle, jonka kanalaan rouvani pääsivät talven pakkasia pakoon.

Tirppapuolella oli jännittävä käänne, kun huomasin harlekiinipeipponaaraani kadonneen. Kurkattuani pesään, se oli täynnä munia! Katsotaan tuleeko tästä pesueesta mitään sillä vanhemmat ovat ensikertalaisia ja jouduin jo kerran siirtämään häkkiä (en tiennyt että siellä oli munia) ja nyt meillä on vielä takan purku ensi viikolla ja joudun taas siirtämään häkkiä.

Poikasten pitäisi kuoriutua kahden viikon päästä ja lähteä pesästä kolmen viikon päästä kuoriutumisesta. Jos kaikki menee hyvin, eivätkä vanhemmat hylkää pesää, niin 8.12. poikasten pitäisi tulla pesästä pois.

Kuvassa uros, ne hautovat vuorotellen, mutta minusta rouvan vuorot ovat huomattavasti pidemmät kuin herran. Linkki harlekiinipeipposivulle.

Ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö hajosi


Vahinko ei tule kello kaulassa ja niin vain alkuviikon aamuna havahduin hirvittävään kolinaan. Syypäänä ei ollut kotikummituksemme, vaan ilmalämpöpumppumme ulkoyksikkö. Se oli umpijäässä. Metsästettyäni korjaajan paikalle, hän totesi, että isompi homma ja haihtui paikalta. Lupaili palata asiaan ensi viikolla.

Sain kohtauksen ja näin jo sieluni silmillä, kuinka jäädymme koko porukka talossa ilman lämmönlähdettä. Tuo ulkoyksikkö meinaan hoitaa (hoiti) sekä yläkerran että alakerran sisäyksiköt.

Laitoin siis lattialämmityksen päälle salissa, siinä meni hetki, sillä salissa on sekä lattialämmitys että kattolämmitys, eikä minulla ollut aavistustakaan, mistä napista mikäkin menee päälle. Laitoin siis toisen tappiin ja voila! katto lämpeni 30 asteeseen. Vaihdoin hieman hillitymmän lämmityksen lattiaan. 

Kakluunin lämmitin alussa joka ilta, mutta kun tunnelma alkoi olla kuin saunassa, aloin luottamaan siihen, että selviämme hengissä täällä periferiassa ja luovuin kakluunin lämmittämisestä. Yläkerta lämpiää toistaiseksi patterilla, jonka nostin sänkyni viereen.


Hämmästystä ja kummastusta on aiheuttanut myös ilmalukko portaissa. Suunilleen tuossa, missä portaan kääntyvät alaspäin, on ilmalukko. Alapuolella on lämmintä ilmaa, yläpuolella on viileää ilmaa. Koska haluaisin, että lämmin ilma siirtyy ylös, ärsyttää, että se pysähtyy portaikkoon.

Käännyin siis loputtoman viisauden lähteen puoleen (Facebook / Rintamamiestalo) ja sain runsaasti hyviä, hyödyttömiä, järkeviä, idioottimaisia jne jne neuvoja. Paras ja ehkä jopa asian selittävä neuvo oli: "Ylipaine yläkertaan muodostuu hormi ilmiön vaikutuksesta ja ulkona korkeuden mukaan muuttuvasta ilmanpaineesta ja lämpötilaero tehostaa tätä. Eli 20C lämpötilaerolla ulkovaipan yli vaikuttava paine-ero kasvaa 0,9pa/m. eli sisätila kääntyy ylipaineiseksi ulkotilaan nähden. Ilmanvaihdon olisi kyettävä kumoamaan tämä niin että kaikki rakennuksen sisätilat olisivat muutaman pascalin alipaineen puolella. "

Tulkitsin asian niin, että ilmanvaihtoa yläkerrassa tehostamalla, saan ilmalukon portaikossa rikotuksi ja lämmin ilma pääsee virtaamaan vapaasti ylös. Kunhan ehdin, mietin mietin sen saa toteutettua.


Viimeiset omenamehut tehty...


Omenat alkoivat vedellä viimeisiään, joten päätin tehdä niistä mehua. Sääli, sillä niin paljon kuin niitä tuntui syksyllä olevan (loputtomasti), niin nyt ne ovat loppu...


Ulkona jo pakastaa, tosin alkuviikosta päivälämpötilat hyppäsivät kymmenen plussa-asteen puolelle... 



Aloitin lintujen talviruokinnan ja rakensin hienon (?) telineen. Telineeni ei ehkä ole rakennustaiteen mestariteos, mutta se ajaa asiansa. Aiemmin ruokatelineet roikkuivat puissa, mutta en pidä siitä, että puiden kuoret vaurioituvat... 



Lapset olivat viikonloppuna yökylässä...


... ja auringonlasku yläkerran parvekkeelta oli hieno