sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Siivousraivari


Sain tässä iltana eräänä siivousraivarit, tiedättehän sen tunteen kun alkaa ihmettelemään, eikö kukaan koskaan siivoa tässä talossa. Kippasin takkahuoneen sohvan osiin ja nurin. Vahasin takkahuoneen ja portaikon lattian. Pesin ikkunat ja verhot. Suihkutin kukat. Maalasin koiranpentuni syömän kaiteen ja listan. Kiikutin toisesta huoneesta lempitauluni takkahuoneeseen. Vaihdoin mattojen paikkaa. Lahjoitin yhden kaapin pois tilaa viemästä.


 Päätin että koirat (kaksi niistä siis) syö jatkossa vain pesuvadista. Pienemmästä kupista puolet ruoasta oli aina lattialla.


 Totesin, että keittiön lattia näyttää kulahtaneelta ja hain värimallit maalikaupasta. Kaverini joka tekee sisäremppaa tuli ystävällisesti arvioimaan lattian lyhyellä varoitusajalla ja sai minut järkiini. Maali ei pysy lattiassa ja lattian vaihto on liian iso juttu juuri nyt.


Talon maalaus lähestyy loppuaan ja samalla vauhdilla maalasimme myös kaksi kulahtanutta penkkiä.


Marjat kypsyvät


Ja ensimmäisistä on jo keitetty mehut


Täytyy tunnustaa, että kun muut maalasivat, tarjouduin lapsenvahdiksi. Tyttäreni oli napannut kuvan kun hoidin tunnollisesti hommaani.


Ja niin vain tyttäreni täytti vuosia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti