sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Sotakirves kaivettu kylmää vastaan


Kellarissa oli kaksi ikkunaa 50-luvulta, joita kuntotarkastuksen yhteydessä suositeltiin korjattaviksi. Ne saapuivat viime viikon lopulla, mutta aluksi asentajia ei näkynyt eikä kuulunut. Nostimme ne suojaan sateelta kellarin aulaan.


Pähkäiltyäni tuttavat ja kylän miehet kyllästyksiin asti, tein lopulta päätöksen purkaa takka ja laittaa tilalle pönttöuuni. Muurarin kehotuksesta tilasin takkaluukun, en tosin kuvan mattakromia, vaan harmaan. Luukku on siis tilattu, loppupönttö vielä muuurarin mielessä (toivottavasti). Tarkkaa päivää ei ole sovittu, vaan (alan jo oppia paikallisten tavat) päivä osuu siihen hetkeen, kun muurarin kalenterissa sattuu olemaan sopiva rako. Minä joka elän minuuttiaikataululla, saan luultavasti vatsahaavan näistä remonttihommista, mutta opettelen paikallista "rentoa" aikataulua.

Nappasin kuvan parkkipaikalta, iltaisin on jo pimeää...


En muista kuuluiko hintaan roskien poisvienti, mutta siinä ne olivat töistä palattuani nätisti naputeltuna kasaan.


Uudet ikkunat eivät ole vaikuttanut huoneiden lämpötilaan, saunan lämpötila on 9 asteen molemmin puolin ja trimmaushuoneen 16 asteen molemmin puolin.


Viikonlopun viettoa, uudet ikkunat asennettu, takkapäätös tehty, talvea kohtaan mennään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti